GIRL(S) ON FILM
Nyt on Excuse My BonBonilla kolmet muotikuvaukset takana. Neljännet pyörii mielessä, vaikka mallisto on valmiina (melkein) vasta pääni sisällä. KerronLue lisää
Nyt on Excuse My BonBonilla kolmet muotikuvaukset takana. Neljännet pyörii mielessä, vaikka mallisto on valmiina (melkein) vasta pääni sisällä. Kerron tässä postauksessa omalta osaltani mietteitä ja fiiliksiä kuvauksista ja mitä niissä pitäisi ottaa huomioon. Koska kyseessä on verkkokauppa, on ehdottoman tärkeää, että verkkokauppakuvat on kuvattu sekä edestä että takaa. Mutta jotta asiakkaalle avautuisi myös brändin imago, ovat fiiliskuvat välttämättömät. Lisäksi kuvatessa on otettava huomioon se missä markkinointi tapahtuu eli kaikki somekanavat sekä sesongin tapahtumat on otettava huomioon kuvauksia suunnitellessa. Paljon on lankoja käsissä, mutta onneksi on tiimi tukena.
Ensimmäisten bonbon –kuvausten aikaan elettiin synkintä joulukuuta ja kuvauksiin oli tarkoitus saada aikaan keväinen fiilis. Haasteellista. Noihin kuvauksiin liittyi muutenkin vielä enemmän paineita, koska ne olivat ihka ensimmäiset, koin itseni todella noviisiksi ja kaiken kaikkiaan jännitin ihan hullunnaan. Onneksi tukena oli mahtava joukko: kuvaajat Sanna Saastamoinen-Barrois miehensä Jeremyn kanssa, upea Ninja Sarasalo, joka heti oivalsi bonbon –naisen syvimmän olemuksen, meikkaajana raskaan sarjan ammattilainen Janne Suono sekä AD eli koko Excuse My BonBonin visuaalisen ilmeen luonut Heli Roiha ja copywriter Ulla ”Uu La La” Pulkka. Ilman jälkimmäisiä en olisi tajunnut edes kunnon kuvaussuunnitelman merkitystä. Päässä pyörivät lähinnä vaatteet ja ajattelin, että kuvat nyt otetaan vain räps räps ja se on siinä. Big mistake! Ensimmäisissä kuvauksissa esiintyivät Jenny, Olga, Cat, Lina, Paola, Gaby, Alexia, Brigitte ja Desiree.
Lokaationa toimi yksityisasunto Helsingissä, koska luonnossa kuvaaminen oli mahdotonta. Tilasin kukkakaupasta kimput ohjeistuksena ”kevään muotikuvauksiin”. Sain kukkakimput koristeltuna hopeisilla joulupalloilla. Kuvausrekvisiittaa varten tyhjensin AD:n huushollin, joka oli täynnä tunnelmaan sopivaa 50 –luvun tavaraa. Yllätyksenä tuli aikataulu. Vaikka oli kuvaussuunnitelma, niin tilaa piti antaa myös spontaaniudelle ja kiirehän siinä tuli. Ensin kuvattiin fiiliskuvia ja samaan aikaan videota. Toisena päivänä agendassa oli verkkokauppaan tulevat kuvat ja kun saatiin heitettyä yläfemmat kuvausten päättymisen kunniaksi ja kamat oli roudattu autoon, meikkaaja lähtenyt ja malli heittänyt vapaalle, niin eikös huomattu, että yksi tuote oli vielä kuvaamatta. Mutta siitäkin selvittiin.
Toisten kuvauksien aikaan kevät oli kauneimmillaan ja tarkoitus oli loihtia syksyfiilis. Pari viikkoa aiemmin olin maannut neurologisella osastolla verenkiertohäiriön takia (jos ei urheilija näe tervettä päivää, niin välillä tuntuu, että ei kyllä yrittäjäkään!) ja minulla oli ajokielto, joten chauffeurina ja apuna oli rakas ystäväni, Mari Patja. Kuvaajina toimivat taas Sanna ja Jeremy, meikkaajana Janne ja mallina Ninja ja henkisenä tukena ja muuna apuna Ulla Pulkka ja Satu Aalto. Nyt oli tarkoitus vetää kuvaukset yhden päivän aikana ja onnistuihan se, kun oltiin supertehokkaita. Ensimmäisistä kuvauksista olin oppinut kuvaussuunnitelman merkityksen ja kaikki ”kohtaukset” oli mietitty tarkasti, mutta taas spontaanius silti mielessä. Kuvausrekvisiittaa oli enemmän kuin tarpeeksi ja tällä kertaa tyhjensin myös oman huushollini. Aamuvarhaisella kuvasimme verkkokauppaan tulevat kuvat Katajanokalla. Tällä kertaa kuvauksissa olivat Tanita, Elle, Grace, Cora, Anna, Lily, Rose ja Lena.
Sitten nasta laudassa Stockmannin Herkkuun ostamaan lounasta, josta suunta kohti Nuuksiota. Luojan kiitos, navigointilaitteet on keksitty meitä maalaisia varten! Fiiliskuvat kuvattiin Sannan ja Jeremyn huvilalla Nuuksiossa. Mieletön paikka! Aurinko paistoi kuin kiusallaan, kun sadetta olisi kaivattu, mutta hätä keinot keksii ja kun sangon pohjaan poraa reikiä, niin sadekone on valmis. Ninja oli kovassa flunssassa, mutta ei kertaakaan valituksen sanaa ja kuvaukset sentään lopetettiin about keskiyöllä. Tällainen on huippumalli!
Kolmansien kuvauksien aikaan oli tulipalopakkaset ja kuvaukset järjestettiin Excuse My BonBonin kotikaupungissa, Kuopiossa. Kuvaajina toimivat valokuvataiteilija Nanna Hänninen ja Alias Studioiden Petra Tiihonen. Kuvauspaikkana oli Alias Studiot, jonne rakennettiin edellisenä päivänä kaksi kuvauspaikkaa. Toinen verkkokauppa – ja toinen fiiliskuvauksia varten. Uutuutena mallistosta löytyy Daniela, Diana, Sara ja Laura. Olimme Nannan kanssa pallotelleet ideoita ja punaisena lankana näissä kuvauksissa olivat kukat. Hollannista tuli magnolioita ja kirsikkapuun oksia ja kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivoin, että nuput ehtisivät aueta kuvauksiin.
Kuvauksia varten tapetoimme ja maalasimme seiniä Marin ja Nannan kanssa ja nyt oli varmempi olo kuin edellisellä kerralla, koska taas olin oppinut lisää, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, jotta hommat etenevät sutjakasti. Mallina oli jälleen kerran luottomallimme Ninja ja meikkaajana ihana sympaattinen Satu Arvo. Nämä kuvaukset disaineri hoiti Buranan ja antibioottien voimalla, kun kesken kaiken iski korvatulehdus (tietenkin kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen).
Viimeisimmät kuvaukset olivat helpoimmat johtuen siitä, että ne olivat Kuopiossa. Jos jotain unohtui, niin oli helppo ajaa kotiin sitä kotiin hakemaan. Logistisesti olin varmemmalla maaperällä kuin esim. Helsingissä. Olen saanut työskennellä mahtavien ammattilaisten kanssa. Kommelluksia on sattunut, kuoharia kulunut ja ennen kaikkea upeita kuvia syntynyt. Ja ensi syksynä selviää mitä kivaa olemme teille, rakkaat bonbon –naiset, tällä kertaa keksineet.
PS. Teemabiisinä itseoikeutetusti Duran Duran Girls on Film
Nyt on Excuse My BonBonilla kolmet muotikuvaukset takana. Neljännet pyörii mielessä, vaikka mallisto on valmiina (melkein) vasta pääni sisällä. KerronLue lisää
Excuse My BonBon on nyt reilun vuoden ikäinen ja huh huh, että aika on rientänyt! Nettikaupasta tilaaminen voi olla pelottavaa.Lue lisää
… tuo mukanaan toisen Excuse My BonBon -malliston verkkokauppaan. Ensimmäisinä astuvat sisään Tanita (poncho), Elle (jakkutakki) ja Grace (takki).Lue lisää
Ajatus yrittäjäksi ryhtymisestä ei käynyt hetkessä. Pohdin asiaa useamman vuoden ja annoin ajatuksen vain muhia takaraivossa.Lue lisää
Elettiin 1980-lukua pienehkössä itäsuomalaisessa kaupungissa. Silloista kotikaupunkiani ei voinut kutsua varsinaiseksi muodin mekaksi…Lue lisää