ELÄMÄ SE ON KUIN SILKKIÄ VAAN…NOT!

ELÄMÄ SE ON KUIN SILKKIÄ VAAN…NOT!

Kun Excuse My BonBonin verkkosivuja tehtiin, halusin ehdottomasti sinne blogin. Tarkoitus oli, että kertoisin vaatesuunnittelijan ja yrittäjän arjesta ja ylipäätään minua inspiroivista aiheista, joista syntyy Excuse My BonBon. Tämän kertaista blogin aihetta miettiessä ajattelin, että kertaan vuoden bonbon -tapahtumia ja muistelen kuinka HUIKEA vuosi olikaan. Ei ollut huikea vuosi, ei. Oli ihan syvältä!

Alku yrittäjyydessä meni vaaleanpunaisten lasien läpi katsellessa ja aikaa blogin säännölliselle kirjoittamiselle ei ollut ja lisäksi ylikriittisyys omia tekstejä kohtaan vaikutti siihen, että kynnys aloittaa blogipostaus oli melkoinen ja tauot postauksien välillä ovat sen takia olleet (liian) pitkät. Ajatus blogista oli, että kirjoitan rehellisesti, mutta positiivisella vireellä, koska en halua masentaa kirjoituksillani ketään, mutta en myöskään tietenkään haluaisi paljastaa, että ei ole mennyt niin kuin strömsössä. Mutta sitten päätin, että tulen kaapista ja kerron kaunistelemattoman tarinan yhden suomalaisen yrittäjän vuodesta.     blog080117h   blog080117k

Tämän vuoden piti olla yksi elämäni highlight –vuosista. Olin nimittäin menossa syksyllä naimisiin (monen vuoden haaveilun jälkeen). Yrittäjyyden ansiosta (ehkä) minusta ei tullut bridezillaa. Aikaa ei yksinkertaisesti riittänyt hääpuvun suunnitteluun tai ylipäätään mihinkään hää-ämpyilyyn. Hääpuku valmistui pari päivää ennen häitä ja juu tiedän, sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee, mutta olisin halunnut käyttää hieman enemmän ajatustyötä puvun suunnitteluun ja kankaiden etsimiseen. Nyt rykäisin sen vasemmalla kädellä ja…noh, naimisiin päästiin, se kai se pääasia on;).

blog080117u

blog080117f

blog080117v

Vuoden 2016 alamäki alkoi jo alkuvuodesta. Kauppa tyssäsi kuin seinään. Ymmärsin tietysti syyt. Takana oli joulu. Hiihtolomat ja pääsiäinen tulossa. Rahaa oli ihmisillä riitettävä muuhunkin kuin kolttuihin. Tein varovaisesti pientä mallistoa. Tarkoitus oli lanseerauksesta asti lähteä etsimään jälleenmyyjiä, mutta koska taloudellisesti ei ollut mahdollisuutta teettää isompia volyymejä, niin en voinut etsiä jälleenmyyjiäkään, koska tuotteita ei olisi riittänyt sitten enää verkkokauppaan ja tämähän tarkoitti tietenkin sitä, että myynti suhteessa muihin kuluihin ei ollut sitä mitä sen olisi pitänyt olla, jotta toiminta olisi ollut kannattavaa. Vappupäivänä ajoin Rovaniemelle. Olin menossa pitämään bonbon –tapahtumaa sinne. Aurinko paistoi ja kuuntelin taistolaislauluja radiosta. Olin varmaan ainoa ihminen liikenteessä. Olo oli kepeä ja toiveikas. Jospa ihmisiä tulisi tapahtumaan. No, ei tullut kuin kourallinen. Onneksi tällä kertaa pystyin yöpymään ystävien luona, joten kukkaron pohjalle jäi vähän katettakin bensojen jälkeen. Olin laskeskellut, että joka kuukausi pitäisi olla neljä tapahtumaa, jotta nenä pysyisi veden pinnan yläpuolella, mutta koska kaikki tapahtumat ovat yleensä viikonloppuisin, se tarkoittaisi sitä, että en olisi kotona perheeni kanssa yhtenäkään viikonloppuna. Minä valitsin perheen, mutta bisneksien kannalta se ei ollut oikea valinta.

blog080117l

Kesästä ei ole oikein mitään muistikuvia. Yritin miettiä vain koko ajan, että mistä voisin haalia lisää myyntitapahtumia, mutta jokainen suunnitelma kuihtui kokoon jostain syystä. Mökkimme Pielavedellä oli ollut minulle aina se rauhoittumisen paikka, jossa sielu lepäsi ja jossa stressi katosi, mutta jälkeenpäin kesää muistellessani, havahduin siihen, että olin maannut esimerkiksi riippukeinussa tasan yhden kerran. Mustikat jäi poimimatta, samoin puolukat. Edelliskesän flow –tila marjametsässä oli pelkkä muisto vain. Odotin oikeastaan vain kesän loppumista, jotta tulisi elokuu ja päästäisiin kuvaamaan uutta mallistoa, kyllä se myynti siitä taas lähtisi lentoon. Näitä alla olevia kuvia katsellessa tulee kyllä mieleen, että on jollain ollut kyllä näköjään ihan kivaakin välillä;).

blog080117g

blog080117o

blog080117p

blog080117q

blog080117z

blog080117e

blog080117r

blog080117s

blog080117t

Hetken näyttikin positiivisemmalta ja viikko pois Suomesta häiden takia (menimme naimisiin Toscanassa) teki tehtävänsä. Takaisin Suomeen palasi rentoutunut rva Hirvonen-Repo. Loppusyksy ennen joulua oli täynnä tapahtumia, joissa yhdessäkään en yltänyt tavoitteeseeni. Lisäksi oma tekninen osaamiseni verkkokaupan pyörittämisessä ja markkinoimisessa ei riittänyt ja mieliala alkoi laskea laskemistaan. Markkinointi kengännauha –budjetilla ei vain toimi. Aloin pikkuhiljaa lamaantua, enkä saanut hoidetuksi niitäkään asioita, joita olisi pitänyt hoitaa. Postilaatikolla käyminen ahdisti, koska siellähän olisi vain laskuja. Ja huono omatunto oli jatkuva seuralainen, kun olo ei todellakaan ollut kuin vastavihityllä morsiamella. Äksyilin vain miehelle ja elimme lähinnä eri kerroksissa ettei tarvinnut kohdata toista. Tyttären puolesta oli kaikkein surullisin olo. Yritin itkeskellä vaatehuoneessa ja vaikka missä piiloissa, jotta pystyisin pitämään kulissit pystyssä hänelle. Viimeinen niitti oli, kun ennen joulua kerrankin ajattelin olla hyvä äiti ja paistaa pipareita tyttären kanssa. Poltin tietysti nekin, story of my life. Romahdin totaalisesti ja nykyään, jos näytän yhtään surulliselta, niin tytär toteaa, että äiti hei, ei se haittaa, että ne piparit paloivat. Välillä olen tässä käynyt läpi kuvia viime vuodelta ja vaikka päällimmäisenä on ollut suru siitä, että en ole ollut tarpeeksi tyttäreni arjessa, niin yllättäen kuvat kertovat muuta. Mehän olemme tehneet vaikka mitä kivaa yhdessä. Mutta miksi en muista mitään?

blog080117w

blog080117n

blog080117m

blog080117i

blog080117d

blogi_080117b

Yrittäjyyden aloittamiseen oli montakin eri syytä, mutta yksi niistä oli intohimo omaan työhön. Nyt se intohimo katosi pikku hiljaa vuoden aikana. Elämä oli vain suorittamista ja päässä pyöri ainoastaan raha ja se, kuinka saisin maksettua kaikki laskut (tai edes osan niistä). Ajatukset huristivat vuoristorataa. Välillä uskoin Excuse My BonBoniin 110%:sesti ja välillä olin sitä mieltä, että kaikki mitä suunnittelin, oli vessanpönttö –kamaa. Äkkiseltään voisi tulla mieleen aika selkeä diagnoosi…Lisäksi lueskelin samaan aikaan Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi -kirjaa, josta tunnistin melko monesta kohdasta itseni. Aikaa varsinaiseen päätyöhön eli suunnitteluun ei ollut, koska koko ajan piti vain sammutella tulipaloja.

Nyt on sitten aika viheltää peli poikki. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koko palettia pitää katsoa aivan uusin silmin ja keskityttävä olennaiseen ja konseptin kirkastamiseen. Nyt tämän säheltämisen kanssa minusta tuntuu, että Excuse My BonBonin ydin on katoamassa. Olen liikaa keskittynyt miettimään kaupallisuutta. Ja sehän bisneksessä on tietenkin ydintä, mutta brändin imagoa ei saa kuitenkaan hukata. Pitää taas muistuttaa itseään bonbon –sielusta. Excuse My BonBon koostuu ilosta ja itsensä hyväksymisestä. Tämä brändi keskittyy elämästä nauttimiseen.

blog080117j

emb_1200x1200px_6

                      blogi_080117a

Joulu tuli ja meni. Odotin sitä tosi paljon, jotta nyt vihdoinkin saisin vain levätä. No, lajinsa lepäsin, mutta uuden vuoden aattona (vaikken ole koskaan ollutkaan mikään uusi vuosi –ihminen) heräsin kuin pahasta unesta. En halunnut enää olla se, joksi olin muuttumassa. Katkeraksi keski-ikäiseksi ämmän känttyräksi. Halusin löytää taas ilon yrittäjyydestä, uskon itseeni ja Excuse My BonBoniin. Ennen kaikkea halusin, että minulla olisi taas muutakin elämää kuin työ ja sen muun ajan haluaisin antaa perheelleni, ystävilleni ja itselleni. Alkutekijöikseni siivosin työhuoneeni ja käydessäni läpi vanhoja mappeja alkoi sisältäni kummuta taas pitkästä aikaa uusia ideoita ja valoakin ehkä näkymään tunnelin päässä.

Tämä tuleva kevät ratkaisee aika paljon asioita ja on selvää, että ikuisuuksia ei kannata päätään hakata seinään, joskus on vain osattava päästää irti. Mutta olen silti sitä mieltä, että vielä ei ole Excuse My BonBonin osalta kaikkia kortteja katsottu loppuun asti. Olen päättänyt, että tästä tulee hyvä vuosi ja lasini on puoliksi täynnä!

blog080117aa

Pari tuntia myöhemmin…Kävin moottorikelkkailemassa perheen kanssa jäällä ja laskemassa parit pulkkamäet. Katsellessani lumista järven selkää asiat selkiytyivät ja palautuivat ikään kuin oikeisiin mittasuhteisiinsa. Mikä tässä elämässä oikeasti on tärkeää ja mistä asioista on mahdollisuus selvitä, vaikka siihen menisikin aikaa, mutta kuitenkin selvitä. Tästä lähtien aion muistaa, että elämä on ihmisen parasta aikaa!

blog080117x

Ja tähän sopii kuin  nenä päähän Martti Servo & Napander ja Mikä on kun ei taidot riitä

Ihanaa vuoden alkua, bonbon -naiset!

Tallenna

Tallenna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *